Heti kärkeen joudun toteamaan, että nyt joudun blogimaailman rytmiin suhteutettuna palaamaan historiassa kohtuuttoman pitkästi menneisyyteen - kesäkuun alkuun. Triathlonin kisakausi pääsi omalta osaltani käyntiinVantaaTriathlonissa, jossa HEAD oli näyttävästi mukana kisan yhteistyökumppanina. Mukana kisakauden avausta olis juhlistamassa HEAD Swimmingin edustajat, jotka tulivat Ruotsista seuraamaan kisaa. Erityisen hienoa oli treffata ennen kisastarttia itse mestari Daniel, joka on uuden HEAD Black Marlin -märkäpuvun suunnittelija. Olin ehtinyt uimaan uudella Black Marlinilla järvessä vain kolmisen kertaa, mutta kokemukset olivat välittömästi varsin mieluisat - uintiasento oli erittäin luonteva, helposti liukuva ja sutjakka. Tästä pääsin jo ennen kisakokemusta Danielille hehkuttamaan ja kiitokset antamaan. Ihan huippua oli myös treffata HEAD Ambassador -tiimiläisiä kisatunnelmissa.
Kuvassa HEAD märkäpukujen suunnittelija Daniel ja taustalla näkyy tämän kauden uutuus: swim-run puku
Vantaa Triathlonissa on sarjoja ja startteja niin paljon, ettei ihan meinannut pysyä itsekään kartalla. No, kartalla pysymisen haaste tuli vastaa toden teolla sitten kisan loppuvaiheissa. Starttasin naisten sprinttimatkalle (peesikielto -ryhmässä) Naisia oli upee joukko säntäämässä Kuusijärveen. Uinti lähti käyntiin niin kuin ekassa kisassa saattoi odottaa. Rytmi Ihan sekaisin ennen ekaa poijua ja sitten määrätietoinen rauhoittuminen ja keskittyminen huolelliseen uinti-vetoon. Nousin vedestä kolmantena ja sittä sitten innolla kohti transitiota ja #pinkwheels -tuunattua Canyonia
Pyöräilyssä pääsin heti alkumetreillä kärkeen ja siinä asetelmassa pääsin vaihtamaan juoksuun. Juoksu alkoi kulkemaan tuttuun tapaan muutaman minuutin taistelun jälkeen. Mukana ei ollut mitään ajanottovälinettä, joten seurailin vain nuolia ja olin ihan hukassa ajan ja matkan kulun suhteen. Tietenkään en näin kokeneena kisaajana nähnyt tarpeellisena osallistua kisainfoon :) enkä kiireisen työviikon päätteeksi ehtinyt juurikaan reittikarttoja tsekkailemaan, joten en todellakaan hahmottanut miten reitti etenee. Päästelin siis nuolten ohjaamana reippain askelin ja pienen loppukirin saattelemana maaliin. Arvelin, että nyt pitää kyl jatkaa vielä kisan jälkeen juoksua, koska askel tuntui kohtuuttoman kevyelle. Siteen tuli kovin outo tunne ajatuksiin. Ei tää tainnut ihan nappiin mennä, jotenkin lyhkäisellehän tämä tuntui. Ja niinhän se olikin. Reittikartan tsekkaus paljasti, että jätin juoksematta toisen luupin, joten tuloksena oli DQ. Eipä hätää. Hyvä treeni ja virheestä oppineena taas hiukan kokeneempana kohti seuraavia startteja. Tosin kyllä mä tulevaisuudessa mieluusti otan kierroslaskijan palveluja käyttöön aina, kun reitti koostuu useammasta luupista :)
Seuraavat startit olikin ohjelmassa heti seuraavana viikonloppuna: SM Sprintti Sääksjärvellä lauantaina ja Finntriathlon Vanajanlinna sunnuntaina. Kisoja edeltävällä viikolla piti käydä aika monta kertaa säätietoja tutkailemassa. Karua luettavaa ja lauantaina karut ennusteet todellakin näyttivät realistisen luonteensa. Aika monta kertaa piti arvioida kisapukeutumista, kun ilman lämpötila oli 10 asetta ja tuuli melkoisen railakas. Sprinttikisasta kun oli kyse, niin eipä mitään säätöjä - kisa-asulla matkaan ja luonnetta kehiin.
Sääksen kirkkaasen veteen sännättiin naisten AG-rýhmällä ja vedestä pääsin nousemaan kohtuu kärjessä samaa matkaa Päivi Rantalan kanssa. Vaihtoalueella sain taas iloita HEADin vikkelyyttä. Sen lisäksi, että puku toimii ihanan sutjakasti vedessä, se myös solahtaa päältä pois hämmentävän heloposti. Eli puku koppaan ja #pinkwheels -Canyon baanalle. No, mun Sidit ei kyllä ole ihan sprinttikisailuun optimoidut, mutta pienen veivailun jälkeen huippukengät kiristyy jalkaan ja matka voi alkaa. Pyörävauhti oli jo ihan nolouteen asti menevän heikkoa. Jouduin useamman kerran matkan aikana menemään itseeni. Jokseenkin on työmaata pyörän päällä kesän mittaan tehtävä, että kisabaanalla ajo tuntuis kisaamiselle.
Pyöräilyn vaihtoon tulin koko AG -ryhmän kärjessä ja pääsin juoksuosuudelle kohtuullisella etumatkalla. Juoksun kääntöpaikalla ohi singahti Johanna Virtanen hyvällä juoksurytmillä. Maaliin tulin reilun puoli minuuttia Johannan perässä koko AG ryhymän kakkosena ja oman sarjani N45-49 Suomen mestarina.
Kisan jälkeen autolta palkintojen jakoon hölkätessäni vasemman jalan vamma napsahti esiin. Enpäs päässytkään enää yhtään juoksuaskelta. Näihin vaivoihin on jo liian rutinoitunut, joten olin vahvasti siinä ajatuksessa, että vamma sulaa sunnuntain kisastarttiin mennessä. Koko päivä kylmässä hytisten alkoi jo painaa kropassa, joten olihan aika palata majapaikkaan lepäilemään ja valmistautumaan Finntriathlon Vanajanlinnaan.
